Color Mobile -värielämyksiä Kontulan vanhustenkeskukseen

 

Taustaa

Helsingin kaupungin Taidemuseo tilasi minulta ehdotuksia Kontulan vanhustenkeskuksen taideteoksiksi. Yhdessä vanhustenkeskuksen työryhmän kanssa päädyimme teokseen, joka sai nimekseen Color Mobile.
 

Color Mobilen idea

Teoksen tarkoitus on olla arkeen nivoutuva, iloa ja elämyksiä niin asukkaille kuin henkilökunnallekin tuottava kokonaisuus.

Teos kutsuu henkilökunnan jäseniä osallistumaan oman työympäristönsä muokkaamiseen. Teos muodostuu työesiliinoista, jotka toteutin työntekijöiden valitsemissa lempiväreissä. Esiliinan taskuun digikirjoin aforismin, jonka esiliinan kantaja valitsi itse. Valitsemalla oman lempivärinsä ja aforismin kertoo muille jotakin itsestään. Värin tehtävänä on myös auttaa dementoituneita asukkaita tunnistamaan hoitajia.

On mielenkiintoista, että dementoivia sairauksia sairastavilla säilyy värien hahmottamisen kyky. Samoin säilyy kuulemma kyky lukea, vaikkakaan luetun ymmärtämisestä ei ole varmuutta. Olen ymmärtänyt, että dementoituneilla ihmisillä on nk. "kirkkaita hetkiä", jolloin he saattavat hetkellisesti palata tähän hetkeen. Toivoisin, että sellaisina hetkinä heillä olisi jotakin mieleenpainuvaa ja ilahduttavaa ympäristössään.

Teos koostuu yhteensä 320 esiliinasta. Jokaisella työntekijällä on kaksi essua eli essuja on yhteensä 160 eri väristä.

Teos julkistettiin 5.5.2010 Kontulassa, Helsingissä.

Kontulan vanhustenkeskuksen
työntekijöitä
Kuvat: M. Toivanen & Y. Eweis/Helsingin Taidemuseo

 

 
Tässä hieman essujen taskuihin
digikirjottuja tekstejä
Kuvat: M. Ahlgrén


| Etusivu | Edellinen | Seuraava

Copyright M. Ahlgrén 2010