Vilkkuvia väripilkkuja -ympäristöteos Aurorakodin ja Riislan vanhainkodin asukkaille ja henkilökunnalle

 


Teos on tehty sekä espoolaisen Aurorakodin psykiatrisessa pitkäaikaishoidossa oleville asukkaille ja heidän hoitajilleen, että Riislan laitospaikkaa jonottaville vanhuksille ja heidän hoitajilleen.

Vanhainkodissa käytetään valkoisia vuokratyötakkeja. Osastot eivät ole akuuttiosastoja ja siellä voitaisiin käyttää esim. omia vaatteita. Omien vaatteiden käyttäminen toisi mielestäni kodinomaista tunnelmaa.

Valkoinen takki ei ole pelkästään työasu vaan toimii joillakin työntekijöillä myös ”roolivaatteena”. Pukemalla valkoinen työasu, puetaan ylle ”hoitajuus”. Hoitohenkilökunnan kesken samanlaiseen asuun pukeutuminen luo mielikuvaa persoonattomasta hoitajajoukosta, josta ei saa erottua.

Työn ajatuksena on piristää vuodepotilaiden ympäristöä tuomalla asukashuoneisiin lisää väri-iloa sekä tehdä hoitajista enemmän yksilöitä. Vuodepotilaan maisemassa suuria tapahtumia on, kun hoitajat käyvät huoneessa. Jatkuvassa liikkeessä oleva värimobile syntyi, kun hoitohenkilökunnalle tarjosi valkoisen työtakin sijaan värillisen t-paidan.

Tein ”Minun lempivärini”-kartoituksen osaston koko henkilökunnalle, jolloin työntekijät valitsivat värikartasta (786 sävyä) oman lempivärinsä. Värjäsin jokaiselle värin mukaisen t-paidan. Henkilökunnan jäsenet sitoutuivat hoitamaan ja käyttämään uutta työasuaan.

Osallistuminen oli maksutonta ja vapaaehtoista.

 

 

Aurorakodin osasto 2 henkilökuntaa uusissa paidoissa

 

Riislan henkilökuntaa

   

   
   
| Etusivu | Edellinen | Seuraava

Copyright M. Ahlgrén 2005